Kotona oli ihanaa ja sai olla hetken normaalissa elämässä, jota tää mun niinkutsuttu elämäni nyt ei ole pitkään aikaan ollut. Kotona ensimmäisenä otin kenät pois, kun tulin autosta ja astelin pitkin pihaa paljain varpain nauttien ihanan raikkaasta ilmasta.
Sen jälkeen sisällä aloin tehä lohkoperunoita, koska porukat rakasta niitä ja ne ei suostu tekemään niitä ollenkaan, koska se on kuulemma mun bravuri. Niistä tuli porukoiden mielestä hyviä ja kaikki meni, vaikka tein niitä tajuttomasti ja syöjiä oli vain kolme.
Illalla katsottiin Euroviisut, näin kavereita ja sain tehtyä niitä ihania vatsalihaksia, tänään pitäisi taas aloittaa normaali liikunta suunnitelmilla täällä sairaalassa.
Aamulla heräsin jo seitsämältä, kävin suihkussa ja keitin kahvia, jonka join ulkona kuunnellen lintujen ääntä ja raikkaassa ilmassa. Tein äidille ja isälle puuroa ja leivät, itse väitin, että söin leivän, vaikken sitä oikeasti tehnyt, mutta ainakaan ei tarvinnut syödä aamupalaa, joka oli hyvä, sillä joudun täällä syömään taas lounasta8(
Kun lähdettiin autolla taas tänne, tiesin, että me menemme kohti sairaalaa ja mua alkoi ahdistaa aivan saatanasti. Sairaalan pihalla melkein aloin itkemään. Nyt olen tässä ja on hirveä olo..